» Vaalit » Kirjoituksia vaaleista » 1. Kuntavaalit ovat tärkeät »
» Vaalit » Kirjoituksia vaaleista » 2. Valloittavaa vaalityötä
Valloittavaa vaalityötä – ahkeraa kuntapolitiikkaa!
Viime viikolla julkaistun tutkimuksen mukaan vain neljäsosa suomalaisista tietää, mitkä puolueet ovat hallituksessa. Oikeusministeriö povaa kuntavaalien äänestysaktiivisuuden putoavan 2004 vuoden tasosta (59 %).
Ei kuulosta hyvältä ihmisten osallistumisen ja kansanvallan kannalta. Jos äänestäminen ei kiinnosta, mikä on vaihtoehto? Demokratian rapistuminen, harvainvalta, virkamiesvalta, itsekäs hälläväliä -meininki, anarkia…? Alhainen äänestysaktiivisuus heikentää erityisesti vasemmistopuolueiden vaalitulosta.
Kuntavaalit ovat tärkeät ihmisten arjen ja hyvinvoinnin kannalta. Kunta huolehtii peruspalvelujen järjestämisestä, kaavoituksesta, liikenne- ja asuntopolitiikasta tai vaikkapa viher- ja liikunta-alueista. Vaaleissa ratkaistaan mitkä puolueet, arvot ja painotukset ohjaavat kunnan toimintaa seuraavat neljä vuotta. Vaaleissa mitataan puolueiden ja luottamushenkilöiden nauttimaa luottamusta.
Valtuuston ja lautakuntien toimintaedellytyksiä sekä päätösten toimeenpanoa on tarpeen kehittää. Samalla on lisättävä kuntalaisten kuulemista ja osallisuutta sekä asukaspalautteen hyödyntämistä. Tuoreen tutkimuksen mukaan vain viidennes helsinkiläisistä kokee, että kaupungin suunnittelua ja päätöksentekoa on helppo seurata. Tiedottamista tulisikin lisätä valmistelussa olevista asioista ja asukkaiden osallistumisen mahdollisuuksista. Kunnan asioita seurataan etenkin sanomalehtien ja radion/tv:n välityksellä, sähköisen verkon osuus on vielä pieni.
Kuntavaalit alkavat viikon päästä ennakkoäänestyksellä ja vaalipäivä on 26.10. Vaalikampanjat ovat käynnissä ja monet ehdokkaat tekevät reipasta kampanjatyötä. Kaikki vain ei näy lehdissä tai muissa medioissa. Osaksi tämä johtuu tiedottamisen puutteista, mutta myös siitä, että tapahtumien mainostaminen medioissa on todella kallista. Harvalla ehdokkaalla tai yhdistyksellä on siihen varaa. Enenevässä määrin vaalityötä tehdään sähköisesti ja netissä; erilaiset keskustelupalstat, vaalikoneet, kotisivut ym. ovat tärkeä osa nykyaikaista vaalityötä.
Vaalityön on syytä olla monipuolista. Sama tapa ei toimi kaikilla tai kaikkialla. Tärkeää on olla siellä missä on ihmisiä. Ihmisten houkuttelu erillisiin vaalitilaisuuksiin on vaikeaa. Vaalimenestys edellyttää monipuolista ehdokasjoukkoa, joka ahkerasti hakee kontaktia ja tukea äänestäjiltä. Vaaleja ei voiteta yksin - ehdokkaat tarvitsevat aktiivisia vaalityön tekijöitä ja tukijoita. Näyttää siltä, että valtuustoihin saadaan entistä enemmän nuoria ja uusia ihmisiä. Se luo mahdollisuuksia uudistaa toimintatapojamme ja politiikkaamme.
Jokainen voi tehdä osansa äänestämisen ja vaalikiinnostuksen lisäämiseksi. Nyt on aika keskustella ihmisten kanssa oman kunnan asioista ja tehdä valloittavaa vaalityötä yhdessä!
