» Helsinki » Valtuustotyö » Valtuuston v. 2007 budjetin lähetekeskustelu sähköisistä palveluista


Puheenvuoro 1.2.06

Valtuuston v. 2007 budjetin lähetekeskustelu sähköisistä palveluista

Tietotekninen kehitys on nopeaa ja sen hyödyntäminen laajenee vauhdilla myös kuntasektorilla. Monissa suomalaisissa kunnissa, puhumattakaan muista suurkaupungeista, sähköiset palvelut ja verkko ovat yleistyneet. Valitettavasti Helsinki ei ole pysynyt riittävässä määrin vauhdissa mukana.

Ollakseen asukkaiden ja elinkeinoelämän näkökulmasta vetovoimainen ja kilpailukykyinen asuin- ja työpaikka-alue tulevaisuudessa, Helsingin on tärkeää panostaa nykyistä tehokkaammin
1) sähköiseen asiointiin
2) tietoteknisten ratkaisujen yhteensopivuuteen ja
3) julkisten tilojen langattomaan verkkoon.

Tämä edellyttää mm. tietotekniikkaan suunnattujen määrärahojen ja henkilöstöresurssien lisäämistä sekä ohjauksen ja koordinaation vahvistamista.

Haasteita riittää sähköisten palvelujen osalta monissa hallintokunnissa, mutta otan esimerkin rakennusvalvonnasta. Esimerkiksi rakennuslupakäsittelyyn tulisi saada sähköinen asiointimahdollisuus, eikä niin että asiointi perustuu vain ja ainoastaan monivaiheiseen paperinpyöritykseen. Tämä muutos edellyttäisi lisäpanostusta rakennuskannan digitaaliseen arkistointiin ja sähköisten palvelujen rakentamiseen.

Toimivilla sähköisillä palveluilla on mahdollista vahvistaa palvelujen asiakaslähtöisyyttä, saatavuutta ja laatua sekä tuottavuutta. Sähköinen asiointi ei voi luonnollisestikaan kokonaan korvata perinteisiä asiointitapoja. Sähköiset palvelut mahdollistavat entistä paremmin palvelun käyttäjien suoran palautteen ja kehittämisideat. Myös yritysten kannalta sujuva sähköinen asiointi on suuri etu.

Modernin tietoteknologian rohkea hyödyntäminen, nykyistä laajempi langaton verkko julkisissa tiloissa ja sähköiset palvelut vahvistaisivat Helsingin kuvaa korkeaan osaamiseen ja luovuuteen perustuvana metropolialueen keskuksena, joka kiinnostaa niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin.