» Helsinki » Valtuustotyö » Santahamina -keskustelussa esittämäni mielipide
Santahamina -keskustelu 27.4.2005
Helsingin ja puolustusvoimien neuvottelut Santahaminasta ovat käynnissä, ja toivon että neuvotteluissa päästään myönteiseen tulokseen, vaikkakin muutosten toteuttaminen vienee aikaa. Helsingin pitää huolehtia siitä, että kaupungissa on tarjolla kohtuuhintaisia ja monimuotoisia asuntoja ja lisää asumisväljyyttä myös parinkymmenen vuoden päästä. Kaavoitusprosessit ovat pitkiä, ja uuteen asuntotuotantoon ja liikenneratkaisuihin on varauduttava ajoissa. Santahamina sijaitsee lähellä Helsingin keskustaa ja erityisen lähellä Laajasaloa ja vuonna 2010 jälkeen rakennettavaa öljysataman aluetta eli Kruunuvuorenrantaa.
Santahaminassa on monta sataa hehtaaria maata, joka on kovaa ja sopivaa asuntojen rakentamiseen. Alue on luonnoltaan rikas saari, jonka asuin- ja virkistysmahdollisuudet ovat poikkeuksellisen hyvät. On tärkeää, että tavallisten helsinkiläisten mahdollisuuksia virkistäytyä ja liikkua Santahaminan luonnossa pyritään lisäämään hallitusti jo lähitulevaisuudessa.
Näin laajasalolaisena valtuutettuna on todettava, että puolustusvoimien ammunnat Santahaminassa ja Isosaaressa haittaavat välillä lähialueiden asumisviihtyvyyttä. Perheenäitinä on pahimpien ammuntojen aikana huolestuttanut se, että osa esim. läheisissä päiväkodeissa ja kouluissa olevista lapsista voi kokea ammunnat pelottavina. Onkin erittäin tärkeää, että ammuntojen meluhaittoja ehkäistään kaikin mahdollisin keinoin.
On tärkeää, että Suomi ja pääkaupunkiseutu varautuu perinteisten uhkakuvien lisäksi uusiin turvallisuuspoliittisiin uhkakuviin, kuten terroristi-iskuihin. Helsingissä sijaitsee ylipäätään suomalaisen yhteiskunnan toiminnan ja turvallisuuden kannalta keskeisiä instituutioita, joiden toiminta on pystyttävä kaikissa olosuhteissa turvaamaan. Tarkoittaako tämä vielä vuosikymmenten kuluttua, maailman muuttuessa sitä, että Kaartin jääkärirykmentin ja harjoitusalueiden on sijaittava Helsingin keskustan tuntumassa, Santahaminan saarella, on eduskunnan arvioitava.

