» Lapset ja nuoret » Kirjoituksiani » Työ ja perhe tukemaan toisiaan
Jos et ole joustava, oletko työntekijä?
Valtiovalta on viime vuosina helpottanut työn ja perhe-elämän yhteensovittamista; 6-vuotiaiden maksuton esiopetus, eka- ja tokaluokkalaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan vakinaistaminen sekä väliaikaisen, lapsen hoidon takia tapahtuvan osa-aikatyömahdollisuuden (osittainen hoitovapaa) laajentaminen ja sosiaalietuuksien korotukset ovat tästä esimerkkejä. Tehtävää riittää kuitenkin tulevaisuudessakin. Työn ja perhe-elämän yhteensovittamiseen vaikuttavat monet ratkaisut työpaikoilla ja elinkeinoelämässä, kuntien peruspalveluissa, asunto- ja liikennepolitiikassa, perheissä, työmarkkinajärjestöissä, valtakunnan politiikassa.
Laadukas lasten päivähoito on vanhempien työnteon edellytys. Erityisen tärkeää on satsata kunnallisen päivähoidon laatuun ryhmäkokoja pienentämällä ja henkilöstön vakinaisista työsuhteista ja osaamisesta huolehtimalla. Kunnat järjestävät yhä enemmän lasten päivähoitoa muinakin aikoina kuin arkipäivisin. Tämä on välttämätöntä työaikojen eriytyessä ja muuttuessa yhä epätyypillisemmiksi. Perheiden kannalta pitkät etäisyydet ilta- ja vuoropäivähoitoon ja tavallista heikommat julkiset kulkuyhteydet ovat ongelmallisia. Laajenevat julkisten palvelujen toiminta-ajat ja infrastruktuurin ylläpito maksaa.
Työnantaja haluaa luotettavia, osaavia ja joustavia työntekijöitä. On elämäntilanteita, joissa epätyyppinen työaika voi olla sopiva, esim. opiskelun lisätienestinä. On kuitenkin huomattava, että tutkimusten mukaan pienten lasten vanhemmat haluavat mieluiten tehdä säännöllistä päivätyötä. Kysymys kuuluukin: Jos et ole joustava, oletko työntekijä? Viime aikoina lisääntynyt naisten siirtyminen työmarkkinoilta kotityöhön viittaa siihen, että työelämän vaatimukset koetaan liian koviksi. Ajavatko työn ja perheen yhteensovittamisen vaikeudet naisia kotiin?
Missä perheystävälliset työpaikat?
Tarvitsemme lisää työpaikkoja, joissa työntekijän perhe-elämää ei koeta vain rasitteeksi. Perheystävällisissä ja tasa-arvoisissa työpaikoissa osataan tehdä ratkaisuja työaikojen, työn organisoinnin ja työolosuhteiden osalta niin, että on mahdollista olla yhtä aikaa hyvä työntekijä ja hyvä vanhempi tai vaikkapa vanhempaansa hoitava työntekijä. Esimerkiksi perusteettomia määräaikaisia työsuhteita tulee vakinaistaa. Perhevelvoitteet huomioiva työyhteisö on kilpailuvaltti tulevaisuuden työmarkkinoilla, jossa työikäisten määrä tulee supistumaan.
Tuoreet tiedot palvelualoilla työskentelevien isien kasvaneesta innosta käyttää hoitovapaata ovat tervetulleita. Tätä kehityssuuntaa on pyrittävä jatkossakin vahvistamaan. Lastenhoitovapaista aiheutuvia työnantajakustannuksia on tasattu vuonna 2005 ja 2007, mutta ei riittävästi. Työn ja perheen yhteensovittamisen haasteisiin on syytä etsiä ratkaisuja myös työmarkkinapöydissä, esimerkiksi isyysloman palkallisuus olisi perheiden kannalta myönteinen uudistus.
Muita kirjoituksiani
Lasten päivähoitoon ja liikkumiseen kannattaa satsata »
Päiväkodin ruoka maistuu ja siivoojatäti auttaa »
Lasten palvelut »
Perhevapaakustannuksien tasaukset »
Lapsia ja nuoria autettava ajoissa »
Lapsille turvallinen arki »
Lasten päivähoito »
Perheväkivalta tulee kalliiksi »
