» Lapset ja nuoret » Kirjoituksiani » Perheväkivalta tulee kalliiksi
Perheväkivalta tulee kalliiksi
"Mies pahoinpiteli vaimoaan Keminmaassa". Tavanomainen uutinen päivän lehdessä, täällä perheväkivallan luvatussa maassa. Perheväkivallan eri muodot elävät ja voivat hyvin Suomessa. Perustuslaissa ja kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa suojatut perusoikeudet koskemattomuuteen ja turvallisuuteen eivät toteudu. Vuosittain noin 30 suomalaista naista kuolee parisuhdeväkivallan seurauksena. Lisääntyvä päihteidenkäyttö lisää väkivaltaa.
Parisuhdeväkivallalle on tyypillistä uusiutuminen ja raaistuminen. Väkivalta aiheuttaa ennenaikaisia kuolemia, pysyvää vammautumista ja kivuliaita hoito- ja paranemisprosesseja. Fyysisten vammojen ohella väkivalta horjuttaa ihmisen psyykkistä toimintakykyä, tunne-elämää, itsetuntoa, elämänhallintaa ja luottamusta toisiin ihmisiin. Väkivaltaa kokenut pelkää, ja usein eristäytyy peitelläkseen kokemaansa. Väkivalta tuhoaa elämänilon ja pahimmillaan koko elämän.
Perheväkivallan maksumiehinä myös lapset
Naisiin kohdistuvan väkivallan (valtaosa parisuhdeväkivaltaa) kustannukset kunnille on arvioitu (STM ja Tilastokeskus 2002) olevan n. 91 miljoonan euroa vuodessa. Summa on suuri ja se kuvaa vain välittömiä kustannuksia. Niitä koituu etenkin sosiaalitoimelle, kuten lastensuojelulle, mutta merkittävässä määrin myös oikeussektorille ja terveydenhuoltoon.
Väkivaltaisista parisuhteista 40 %:ssa lapset ovat joutuneet jollakin tavalla todistamaan väkivaltaa. He olivat nähneet, kuulleet tai itse olleet väkivallan kohteena. Vähintään 17 %:n alle 18-vuotiaista suomalaisista on arvioitu nähneen tai kokeneen perheväkivaltaa.
Yhteiskunnan on tärkeää turvata lapselle oikeus kasvaa ilman perheväkivaltaa ja jatkuvaa väkivallan pelkoa. Turvallinen aikuissuhde ja tuki kodin ulkopuolella, esimerkiksi päivähoidossa, voi olla lapsen pelastus. Kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten hoidossa joudutaan liian usein turvautumaan väliaikaisiin ratkaisuihin, jotka eivät ole lapsen edun mukaisia. Valitettavasti kuntien sosiaalityö ja lastensuojelu on monin paikoin vaikeutunut voimavarojen ja ammattitaitoisten sosiaalityöntekijöiden puutteessa. Tilannetta pyritään parantamaan mm. uudistamalla lastensuojelulakia ja vahvistamalla lastensuojelutyötä.
Hallitus valmistelee väkivallan ehkäisyohjelmaa. On tärkeää, että perheväkivallan torjunta on ohjelmassa keskeisellä sijalla. Inhimilliset ja kansantaloudelliset syyt puoltavat nykyistä napakampaa otetta perheväkivallan ehkäisemiseksi, väkivallan kierteen lopettamiseksi ja asianomaisten auttamiseksi.
Lakimuutokset ja viranomaisyhteistyö avuksi perheväkivallan torjunnassa
Myös lainsäädäntöä on äskettäin uudistettu merkittävällä tavalla. Lähestymiskiellosta annettuun lakiin on lisätty vuonna 2005 voimaan tulevat säännökset perheen sisäisestä lähestymiskiellosta. Perheen sisäisen lähestymiskiellon määräämiskriteerit ovat tiukat ja kielto voidaan määrätä enintään kolmeksi kuukaudeksi. Lähestymiskieltoa voi jatkossakin pyytää itsensä uhatuksi tulevan henkilön lisäksi syyttäjä-, poliisi- tai sosiaaliviranomainen. Perheen sisäinen lähestymiskielto voidaan määrätä väliaikaisena myös poliisin tai tuomioistuimen toimesta. Toinen perheväkivallan kannalta merkittävä uudistus on lokakuussa voimaan tuleva rikoslain 21 luvun 17 §:n kumoaminen. Kumoaminen tarkoittaa käytännössä sitä, että syyttäjä ei voi jättää pahoinpitelysyytettä nostamatta vain pahoinpitelyn uhrin vakaan pyynnön johdosta.
Lainsäädäntömuutokset ovat tärkeitä, mutta ne edellyttävät viranomaisten koulutusta ja hyvää yhteistyötä yli sektorirajojen. Julkisen sektorin lisäksi järjestöillä on keskeinen rooli perheväkivallan vähentämisessä ja uhrien auttamisessa. Esimerkiksi Ensi- ja turvakotien liiton ylläpitämät turvakodit ja Nettiturvakoti ovat erittäin tarpeellisia. Uhrien riittävistä tukipalveluista on huolehdittava.
Perheväkivalta on yhteiskunnallinen tabu, josta vaietaan tai jota vähätellään. Se ei ole vain yksilön tai perheen sisäinen asia, vaan koko yhteiskunnan ongelma. Perheväkivalta on rikos ja ihmisoikeuksien loukkaus, jota ei pidä hyväksyä eikä hyssytellä. Meillä ei ole varaa siihen.
Muita kirjoituksiani
Lasten päivähoitoon ja liikkumiseen kannattaa satsata »
Päiväkodin ruoka maistuu ja siivoojatäti auttaa »
Lasten palvelut »
Perhevapaakustannuksien tasaukset »
Lapsia ja nuoria autettava ajoissa »
Lapsille turvallinen arki »
Lasten päivähoito »
Työ ja perhe tukemaan toisiaan »
