» Henkilöesittely » Työkokemus
Työkokemusta lakimiehen töistä
Työskentelen Toimihenkilökeskusjärjestö STTK ry:n lakimiehenä. Olen aloittanut työt STTK:ssa 7.11.2005. Tehtäväkenttääni kuuluu etupäässä sosiaali- ja terveyspolitiikan kysymyksiä, koskien mm. työeläkkeitä, työttömyysturvaa, sairausvakuutusta, perhevapaakustannuksia sekä sosiaali- ja terveyspalveluita. Toimin STTK:laisen kentän edustajana erilaisissa kolmikantaisissa, sosiaaliturvaa koskevissa työryhmissä
ja asiantuntijana eduskunnan valiokunnissa.
Työskentelin vuosina 1999-2005 sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän eduskuntasihteerinä. Toimenkuvaani kuuluivat kuntien ja kuntalaisten hyvinvoinnin kannalta keskeinen sosiaali- ja terveyspolitiikka, sekä työ- ja oikeuspolitiikka. Käytännössä suuri osa työajastani kului ryhmä- ym. puheiden, taustamuistioiden ja lakialoitteiden laatimiseen ja kansalaisyhteydenottoihin vastaamiseen. Avustin sosialidemokraattisia valiokuntaryhmiä ja osallistuin SDP:n työryhmien toimintaan seuranta- alueillani.
Vuosina 1990-1999 työskentelin ay-lakimiehenä (Puuliitto, SAK ja Kemianliitto) ja osin palkkasihteerinkin työtehtävissä. Työelämä- ja tasa-arvokysymykset ovat vahvinta osaamisaluettani. Ammattijärjestöissä tehtyjen työvuosien aikana tutuksi ovat tulleet työlainsäädäntö ja työehtosopimustoiminta, työelämän kehittäminen sekä sosiaalivakuutusasiat mm. asianajo-, neuvottelu- ja neuvontatyön kautta. Toimin 1990-luvulla muutaman vuoden SAK:n tasa-arvovaliokunnan puheenjohtajana.
Työllä on monia merkityksiä, kuten se, että voi tuntea tekevänsä jotain hyödyllistä, voi oppia tai olla osana työyhteisössä. Työnteolla voin elättää itseni ja perhettäni. AY-lakimiehen työssä autoin työelämässä kaltoin kohdeltuja ihmisiä ja edistin osaltaan ihmisoikeuksien toteutumista ja oikeudenmukaisuutta työelämässä. AY-lakimiehenä kävin lukemattomilla työpaikoilla eri puolilla Suomea, tutustuin ihmisten töihin ja työolosuhteisiin sekä keskustelin ja hoidin asioita työntekijöiden, luottamusmiesten ja työnantajien edustajien kanssa. Myös nykyisessä työssäni ihmisten hyvinvoinnin edistäminen ja yhteiskunnan perusraamien, lainsäädännön toimivuus ja hyväksyttävyys ovat keskeisiä tavoitteita. Työurallani olen ajanut tavallisen ihmisen asioita monella eri foorumilla, kuten tuomioistuimissa, työpaikoilla, työehtosopimus- ja vuoden 2003 hallitusneuvotteluissa.
Muu työkokemus
Töitä olen tehnyt 14-vuotiaasta lähtien. Ensin tomaattikasvihuoneilla kahtena kesänä säästäen rahaa viiden/seitsemän markan tuntipalkasta vaihto-oppilasvuottani varten. Vaihto-oppilasvuotenani jaoin aamulehteä ja kerran viikossa siivosin toimistotilaa. Lukioaikana olin kesätöissä mm. rakennustyömaalla (siivoojana), toimistotöissä (atk-tallentaja), pesulassa ja puutarhatöissä. Opiskeluaikana (viisi vuotta) tein kesälomilla ja osin myös lukukausien aikana (osa-aika) monenlaisia töitä: olin kahdessa asianajotoimistossa ja tietosuojavaltuutetun toimistossa avustavissa tehtävissä, vanginvartijana, haastemiehenä, kotipalvelutyöntekijänä vanhustenhuollossa Ruotsissa (Borlänge), myyntitehtävissä ja lastenhoitajana päiväkodissa. Olen kokenut, että kaikki työt ja työpaikat ovat olleet mielenkiintoisia ja opettavaisia.
