Pula kohtuuhintaisista asunnoista on kehityksen este

Kohtuuhintaisten vuokra- ja omistusasuntojen puute Helsingissä on huutava. Myöskään tontteja ei juurikaan ole tarjolla. Helsingin väestömäärä ei ole juurikaan kasvanut viimeisen reilun 30 vuoden aikana. Helsinkiläiset asuvat muita ahtaammin. Tilanne on johtanut siihen, että yhä useampi perhe muuttaa naapuri- tai kehyskuntiin. Helsinki menettää jatkuvasti hyviä veronmaksajia asuntojen kalleuden ja tonttipulan takia. Helsinki -suurkaupunkialueen levittyminen yhä laajemmalle lisää työmatkoja, ruuhkia ja osaavan työvoiman pulaa monilla aloilla. Kohtuuhintaisten asuntojen puute uhkaa Helsingin kilpailukykyä ja vetovoimaisuutta sekä vaikuttaa kielteisesti yritysten sijoittautumis- ja investointipäätöksiin.

Kehityskulku on saatava käännetyksi. Helsingin kaupungin on syytä olla entistä aktiivisempi maapolitiikassaan. Helsingin seudun kuntien yhteistyötä maankäyttö-, kaavoitus- ja asuntopolitiikassa on nopeasti ja tehokkaasti lisättävä. On kestämätöntä, että yhden miljoonan ihmisen metropolilla ei ole maankäytön ja asuntopolitiikan koordinaatiota operatiivisella tasolla. On rakennettava ihmisläheisiä kaupunkimaisia pientaloalueita, joissa rakennustiheys on kohtuullisen suuri. Samalla on edistettävä 1970-luvun tai sitä ennen rakennettujen lähiöiden kerrostalojen peruskorjausta vastaamaan nykypäivän vaatimustasoon.

Helsingin asuntopolitiikka on ollut viime vuosikymmeninä sosiaalisesti tasapainoinen niin, että ei ole syntynyt köyhien ja rikkaiden asuntoalueita. Nyt merkkejä tällaisesta kehityksestä on, kun hyvätuloiset muuttavat enenevässä määrin naapurikuntiin. Huono-osaisten ja maahanmuuttajien asuntojen voimakas keskittyminen tietyille alueille ei ole järkevää.

Viihtyisä asuminen tarkoittaa myös yhteisiä tiloja, kuten asukasyhdistys- ja harrastustiloja sekä lähipalveluja. Monin paikoin lähiöiden ostoskeskukset tarvitsevat kunnon remonttia ja muitakin palveluita kuin kalja- ja karaokebaareja.