» » Valtuustotyö » Nuorten omaehtoisen toiminnan tukeminen mm. nuorisokahvilan avulla


Talousarvioaloite, Helsingin kaupunginvaltuustolle 16.2.2005

Nuorten omaehtoisen toiminnan tukeminen mm. nuorisokahvilan avulla

Nuoret haluavat itse vaikuttaa ja olla järjestämässä toimintaa nuorille. Esimerkiksi Itäkeskuksessa 14-20 -vuotiaat nuoret ovat suunnitelleet nuorten oman kahvilan perustamista. Kahvilan toiminnasta vastaisivat alueen vapaaehtoiset nuoret ja mukana olisi aina yksi nuorisotyöntekijä tai koulutettu, vapaaehtoinen aikuinen. Samantyyppinen nuorisokahvila toimii Malmilla.

Nuorisokahvilan tavoitteena on perustaa nuorille viihtyisä, turvallinen ja päihteetön vapaa-ajan viettopaikka. Kahvilassa pidettävillä nuorten foorumeilla voitaisiin lisätä nuorten omaehtoista osallistumista ja vaikutusmahdollisuuksia asuinalueen ja kaupungin asioissa. Myös nuorisotoiminnan tavoitteita voidaan ottaa toiminnassa huomioon.

Eri-ikäiset nuoret tarvitsevat erilaista toimintaa ja vapaa-ajan viettopaikkoja, mikä pitäisi ottaa huomioon nuorisotoimen määrärahojen ja toiminnan suunnittelussa. Monet nuoret ovat valittaneet nuorisotoiminnan avoimen toiminnan vähäisyyttä ja toivoneet parannusta asiaan. Omaehtoisen kahvilatoiminnan tukeminen on yksi hyvä tapa poistaa tätä puutetta. Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että vuoden 2006 talousarviossa otetaan huomioon nuorisokahviloiden toiminnan tukemiseen tarvittavien määrärahojen riittävyys.